keskiviikko 19. heinäkuuta 2017

Paluu jazzeihin


SuomiAreenaa ja Pori Jazzeja juhlittiin viime viikolla! Näistä palautumisen voin silti unohtaa, sillä saman tien alkoi maanantaina asunnon tyhjentäminen. 


Viime viikko oli ihan uskomaton, vaikka se vaatikin lyhyitä yöunia. Aamuisin kävin kuuntelemassa SuomiAreenassa erilaisia keskusteluja. Yhtään keskustelua en jaksanut katsoa alusta loppuun, vaan yleensä vaihdoin kesken kaiken seuraavaan tilaisuuteen. Yleensä aina meni muutama hyvä keskustelu päällekkäin, joten siksi siitä seurasi hieman hyppimistä paikasta toiseen. Täytyy vielä koittaa etsiä netistä jos sieltä löytyisi kaikki keskustelut. Näin voisin vielä kuunnella ne mielenkiintoisimmat. 


Päivät siis kului keskusteluissa ja eri tapahtumissa kierellen ja illat kului Jazzeilla. Loppuviikosta torstaista lauantaihin oli konsertteja, joissa myös kävin. Tänä vuonna en odottanut ketään artistia erityisesti, sillä kaikki olivat minulle melko tuntemattomia. Sen sijaan odotin paikalla olevaa fiilistä, jota ei voi sanoin kuvailla! Ihmiset ovat hyvällä tuulella, viettävät piknikkejä ja hyvä fiilis on käsillä kosketeltavissa. 


Nyt täytyy taas vuosi odottaa näitä kerpaloita! Ensi vuonna uusiksi ja toivottavasti hieman vähemmän stressaavaan aikaan. Mikäli selviän tästä muutosta, niin en halua muuttaa hetkeen mihinkään...

2 kommenttia:

  1. Mun muutto omaan asuntoon ei ole vielä edes varmaa, mutta stressaan sitä silti jo etukäteen tosi paljon. Kunpa ne muuttotavarat vaan jotenkin mystisesti siirtyisi vanhasta asunnosta uuteen ilman että ite tarvisi tehdä yhtään mitään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Etukäteen ei kannata stressata, vaikka ymmärrettävää että asia kummittelee mielessä :D Hommaat vaan hyvät kantajat avuksi, niin ei tarvitse tehdä itse niin paljoa :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!<3